maanantai 24. marraskuuta 2014

Lähtöpäivä
Lähdettiin junalla aikaisin aamulla kohti Helsinkiä ja siitä sitten kohti tuntematonta Tallinnaa. Jännitys oli kova, mutta lähdimme kuitenkin odottavin mielin reissuun. Matka meni nopeasti ja hyvin. Laivassa alkoi jo jännitys tiivistyä. Kun saavuimme Tallinnaan, nappasimme taksin ja suuntasimme kohti Teko hostellia. Aluksi hostellin ulkonäkö ja miljöö muistutti lähinnä slummia, mutta otimme sen huumorilla, kunnes selvisimme alkujärkytyksestä :D






Seuraavana päivänä lähdimme aikaisin aamulla kiertelemään kaupungille. Heti ensimmäisestä kaupasta löytyin kissojaan ikävöiville sopivat paidat ;)
Kiersimme lähes kaikki lähialueen kaupat ja kauppakeskukset. Sen jälkeen tulimme hostellille valmistautumaan ensimmäistä jännittävää työpäivää varten.

1. työpäivä
Ensimmäisenä työpäivänä meitä oli vastassa mrs Neemre, joka ohjeisti meidät tulevaa varten. Kiersimme taloa ja saimme kulkukortit ja pukukaapit. Siitä sitten lähdimmekin suoraan töihin. Työkaverit ottivat meidät todella hyvin vastaan. He jopa puhuivat meille osittain suomea. Ensimmäiseksi työksemme saimme ison kasan pipareita koristeltaviksi. Siinäpä se ensimmäinen päivä kuluikin kuin siivillä :)


Tiia & Sonja

1 kommentti: